Koulusurma-avautuminen

05.04.2009

Olen viime aikoina lukenut erästä koulusurmiin liittyvää kirjaa ja ärsyyntynyt eräästä ilmiöstä.

Nimittäin siitä, kuinka helvetin paljon hallitusta on kritisoitu. Matti Vanhanen on haukuttu, Anne Holmlund on haukuttu, Tarja Halonen on haukuttu ja niin edelleen. Kukaan ei osaa mitään ja kaikki on heidän syytään, jumalauta! Kaikki pitäis kerralla erottaa…

Tai sitten ei.

Kuinka moni syytöksiä huutava on oikeasti ajatellut asiaa realistisesti? Tuskin kovin moni.

On äärettömän helppo huutaa, kuinka Tarja Halosen olisi pitänyt syöksyä Jokelaan tai Kauhajoelle ja suojella omalla kehollaan ihmisiä luodeilta tai Matti Vanhasen käyttää maagisia erikoiskykyjään ja herättää uhrit henkiin tai Anne Holmlundin olisi pitänyt ennustaa Kauhajoen ammuskelu ja rääkäistä että ette sitten anna, perkeleet, miehelle nimeltä Matti Saari lupaa aseen hankintaan, mutta käytäntö on toinen. On helppo huutaa, että kaikilta sektoreilta pitäisi siirtää rahaa nuorten mielenterveystyöhön tai että Suomi tarvitsee vahvan johtajan, mutta käytäntö on toinen.

Ei, minä en odottanutkaan, että Suomella olisi ollut sataprosenttisen valmis toimintakaavio liittyen siihen, mitä täytyy tehdä, jos joku ammuskelee koulussaan. Tilanne on kuitenkin täysin erilainen kuin esimerkiksi kotien piiritystilanteet.
Suomessa ei ole valmistauduttu kaikenlaisiin tilanteisiin, koska ei ole ollut tarvetta. Minkähänlaiset toimintasuunnitelmat Suomessa on, sanotaan, avaruusolioiden hyökkäyksen varalta? Jos ne hyökkäävät, eikä toimintasuunnitelmaa ole, Karhu-ryhmä kutsutaan paikalle husaamaan ja sitten ihmiset pääsevät huutamaan, että olisi pitänyt varautua ja hankkia etukäteen ties mitä juttuja ja varata rahaa tällaisen tapauksen varalle ja niin edelleen.

Ei Suomella ole ollut tarvetta rakentaa valmista toimintasuunnitelmaa odottamattoman tapauksen varalle. Kaikkeen varautuminen on paranoidia eikä suinkaan millään tavalla fiksua. Se syö rahaa ja voimavaroja, ja

Ja se syyttely, kuinka Jokelaa ei olisi saanut pitää yksittäistapauksena, on äärimmäisen naiivia ja mustavalkoista. Mitä Jokelan jälkeen olisi pitänyt tehdä? Olisiko pitänyt alkaa kiljua että joka toinen 15 – 25 -vuotias koulua käyvä on potentiaalinen ammuskelija ja asettaa luotiliivit pakollisiksi jokaiselle koulua käyvälle, koska ”koskaan ei tiedä, kuka ampuu ja koska blaablaa”?
Kyllä, Jokelan jälkeen osattiin varautua vastaaviin tapauksiin ja mietittiin, että jos toisenkin kerran tapahtuu ja niin edelleen, mutta olisi ollut aivan turhaa pelon ilmapiirin nostattamista lähteä huutamaan, että kyllä se toinen sieltä vielä tulee.

Liiallinen tunteella suhtautuminen paistaa läpi lähes kaikista kommenteista. Kyllä, koulusurmat nostattavat tunteita, mutta jos olisi tarkoitus lähteä etsimään jonkinlaista keinoa ehkäistä niitä, täytyy suuret tunteet laittaa syrjään ja tajuta se tosiasia, että kaikkea ei ole resursseja tehdä. Niin kamalaa kuin se onkin, tällä hetkellä, laman kynnyksellä ja niin edelleen, ei ole varaa tuutata miljardeja mihinkään suuntaan.

Hyväksykää tosiasiat ja lopettakaa se saatanan ulina.

Mainokset

4 Responses to “Koulusurma-avautuminen”

  1. Zacke Says:

    Täyttä asiaa! Meitä on jotakuinkin 5,5 miljoonaa asukasta tässä maassa ja se on sen verran paljon, että joukosta väkisinkin löytyy sairaita yksilöitä. Ja ei, näitä sairaita yksilöitä on äärimmäisen vaikea, jopa mahdotonta, löytää ennen kuin ne räjähtävät.

    Yhteiskunnassa on aina ollut pahoinvointia ja tulee aina olemaan. Se ei poistu mihinkään, vaikka nuorten mielenterveystyöhön syydettäisi puolet valtion budjetista.

  2. Katja Says:

    Mää olen ehkä hieman eri mieltä tuosta mielenterveysasiasta. Kun Jokelassa jyrähti, olin hemmetin peloissani oman mielenterveyteni tilasta. Pelkäsin, että pystyisin samanlaiseen tekoon. Onneksi minulla on ollut pitkä terapiasuhde ja muuta apua, muuten en olisi enää hengissä ja ties ketä olisin vienyt mukanani.

    Toivon, että kaikki typerät rakennushankkeet ja harmaat ostoskeskukset pistettäisiin jäihin ja raha suunnattaisiin ihmisten hyvinvointiin.

  3. JormaKorva Says:

    ”kuinka helvetin paljon hallitusta on kritisoitu. Matti Vanhanen on haukuttu, Anne Holmlund on haukuttu, Tarja Halonen on haukuttu ja niin edelleen.”

    Päällimmäisenä mulle jäi mieleen tuo Holmlundin haukkuminen ja erosta puhuminen. Suomessa sattuu näet olemaan parlamentaarinen hallitustapa, johon kuulu se, että jos ministeri ryssii, niin saattaisi olla aika erota. En nyt muista mikä maa, mutta tuossa pari vuotta sitten kohtalaisen suuren junaonnettomuuden takia kyseisen maan liikenneministeri (vaimikäsenytoli) erosi. Se ministeri ei tainnut ajaa sitä junaa, eikä myöskään suistaa sitä kiskoilta… Suomalaiset ministerit eivät vaan tajua erota, en sitten tiedä auttaisiko se ero jotakin, mutta tämä on jännä ero kun verrataan Suomea muihin vastaaviin maihin.

    Ainakin jälkimmäisessä, eli Matti Saaren tapauksessa poliisi oli tehnyt virheen, josta sisäministerin kuuluisi kantaa vastuu. No eipä kantanut, ja nyt tätä kyseistä poliisia syytetään kaikesta paskasta, taisi siirtyä eläkkeelle ja muutenkin varmaan kiva, kun koko homma kaadetaan tämän poliisin niskoille.

  4. JormaKorva Says:

    ”kuinka helvetin paljon hallitusta on kritisoitu. Matti Vanhanen on haukuttu, Anne Holmlund on haukuttu, Tarja Halonen on haukuttu ja niin edelleen.”

    Päällimmäisenä mulle jäi mieleen tuo Holmlundin haukkuminen ja erosta puhuminen. Suomessa sattuu näet olemaan parlamentaarinen hallitustapa, johon kuulu se, että jos ministeri ryssii, niin saattaisi olla aika erota. En nyt muista mikä maa, mutta tuossa pari vuotta sitten kohtalaisen suuren junaonnettomuuden takia kyseisen maan liikenneministeri (vaimikäsenytoli) erosi. Se ministeri ei tainnut ajaa sitä junaa, eikä myöskään suistaa sitä kiskoilta… Suomalaiset ministerit eivät vaan tajua erota, en sitten tiedä auttaisiko se ero jotakin, mutta tämä on jännä ero kun verrataan Suomea muihin vastaaviin maihin.

    Ainakin jälkimmäisessä, eli Matti Saaren tapauksessa poliisi oli tehnyt virheen, josta sisäministerin kuuluisi kantaa vastuu. No eipä kantanut, ja nyt tätä kyseistä poliisia syytetään kaikesta paskasta, taisi siirtyä eläkkeelle ja muutenkin varmaan kiva, kun koko homma kaadetaan tämän poliisin niskoille…


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: