Tämäkin rotisko juhli yksivuotispäiväänsä tuossa taannoin. Olen tainnut osittain hylätä tämän, ehkä siksi, että en jaksa enää vittuuntua asioista. Onhan minulla esimerkiksi yo-kirjoitukset työn alla.

Kauhajoki-tutkimuslautakunta veti sitten hommat överiksi siinä määrin, että idealismin rajoja kolkutellaan jo. Tällä tarkoitan sitä, että ollaan idealismin ja imbesilliyden rajoilla, kallistumassa jälkimmäistä kohti.
Ai siis miksi?

Heittivät ilmoille sellaisen aivopierun, että käsiaseet pitäisi kieltää kokonaan. Ai siis miksi? Koska niiden kieltäminen ehkäisisi koulusurmat. Newsflash: haulikollakin saa ammuttua. Metsästyskiväärillä saa ammuttua, järeämmin ja pidemmältä matkalta. Ilma-aseellakin saa ihmisen hengeltä, jos tarpeeksi läheltä pääsee ampumaan.

Tässä päädytään tekemään se, mitä pelkään – kaikki ihmiset joutuvat kärsimään muutaman sekopään vuoksi. (Olemme jättimäisessä armeijassa, tutkimuslautakunta on se simputtava alikessu; minä tahdonkin olla totaalikieltäytyjä.)

Tässä seurataan samaa rataa, kuin silloin taannoin, kun kaikki teräaseet kiellettiin, koska niillä puukotettiin. Samaa rataa, kuin silloin taannoin, kun autoilu kiellettiin, koska osa kuskeista tappoi porukkaa holtittomalla ajamisella. Paitsi että näin ei ole käynyt, koska teräaseet ja autot ovat, totta kai, eri juttu kuin ase. Koska että siis miten miksi häh?

Perusperiaate on sama: kasa metalli- ja muoviosia, järjestettynä tietyllä tavoin, makaa jossakin tekemättä yhtikäs mitään, kunnes joku tarttuu siihen ja päättää, mitä se tekee. Holtittomasti leipää leikkaava leikkaa sormensa irti, holtittomasti ajeleva päätyy ojaan, holtittomasti ammuskeleva kastroi itsensä vahingossa. Niin käy joskus. Näistä syistä ei kuitenkaan kielletä mitään muuta kuin aseet.

Ai niin, tietenkin, koska niistä ei ole hyötyä. Vastakysymys: onko autoista mitään hyötyä esimerkiksi kaupunkien keskustoissa? Julkiset kulkevat! Naapurilta voi lainata autoa! Ei Helsingin keskustassa ihan oikeasti tarvitse autoa. Paitsi että tarvitsee, koska autokielto rikkoisi ihmisten perimmäistä oikeutta omistaa.

Mutta onko aseista sitten mitään hyötyä? ”EIIII OLEEEE!” huutaa keskiverto kansalainen, mutta asiahan on toinen. Mitä ammunta harrastuksena kehittää? Esimerkiksi mielenhallintaa ja kärsivällisyyttä – eräänlaiseksi meditaatioksi sanovat. Onko siitä sitten hyötyä? No on. Sitä puhutaan, että nykyään ihmisillä ei ole minkäänmoista mielenhallintaa saati sitten kärsivällisyyttä – kaikki mulle tänne heti NYT – ja uskallan väittää, että ammunta auttaa tässä kohdassa.

Jatketaan tästä tutkimuslautakunnan aivopierusta.

Lautakunnan puheenjohtaja Pekka Sauri sanoo, että Suomessa on noin 200 000 itselataavaa käsiasetta. Ok, asia selvä. Määrä ei ole mitenkään suuri. Lautakunta ehdottaa, että nämä kerättäisiin kaikilta pois siten, että jokaisesta aseesta maksettaisiin jonkinlainen summa. Mikä olisi hyvä summa aseesta? Aamulehden mukaan Glock-pistooli maksaa 600 euroa – ei kai kukaan antaisi 600 euron pistooliaan valtiolla, jos saisi korvaukseksi pari surkeaa kymppiä? Taitaisi tulla sanottua vain, että ”Hups, pyssy katosi” ja ”Hups, ihan vahingossa ostin just eilen parilla tonnilla kuteja ohhhoh, miten tässä näin pääs käymään?”

Kaikkiaan Suomessa on noin 1,6 miljoonaa asetta. Opiskelen lyhyttä matematiikkaa, en ole hyvä edes siinä, mutta nyt liikutaan jo suurissa rahasummissa. Ei tuollaista asemäärää voida lähteä lunastamaan pois kansalaisilta.

Puhumattakaan laittomista aseista. Käsittääkseni Sellon ammuskelijan, jonka nimeä en jaksa nyt tavata, ase oli luvaton. Mitä niille tehdään? Miten valtio aikoo kontrolloida niitä?

Laillinen ase on tällä hetkellä käsittääkseni helpompi hankkia kuin laiton. Kynnys lähteä mukaan aseenhankintabyrokratiaan on matalampi kuin kysellä kulmabaarissa, tietäisikö joku halpaa Glockia jonka saisi ilman paperisotaa omakseen. Aseenhankintabyrokratiaan liittyy yksi jättimäinen plussa: siellä päässä tutkitaan, kenelle ase annetaan ja kenelle ei. Katsotaan, että jahas, teikäläinen viilteli naapurinsa palasiksi, ei susta ole aseenomistajaksi. Kulmabaarissa katsotaan lompakkoon.

Minä en tietenkään tiedä sitä, kuinka moni kieltävän päätöksen saanut lähtee hommaamaan laitonta asetta. Minulla ei ole kokemusta. En tunne laittomien aseiden omistajia. En itse edes omista asetta, en ole jaksanut lähteä siihen byrokratiaan mukaan.

Vähän faktaa:

• Suomessa on 650 000 luvallisen ampuma-aseen omistajaa.
• Suomessa on 5,2 miljoonaa henkilöä.
• Suomessa kuolee noin 120 henkilöä vuodessa henkirikoksen uhrina.
• Suomessa tehdyissä henkirikoksissa tuliase on tekovälineenä 16 %:ssa tapauksista.
• Suomessa tehdyissä henkirikoksissa luvallinen tuliase on tekovälineenä 7 %:ssa tapauksista
• Suomalaisista luvallisen aseen omistajista 7,7 kpl epäillään vuosittain aseellaan tekemästään henkirikoksesta. Tämä vastaa 0,012 promillea kaikista luvallisen aseen omistajista.
• Kaikista suomalaisista epäillään noin 120 henkilöä vuosittain henkirikoksesta. Tämä vastaa 0,024 promillea koko väestöstä.
• Lähes poikkeuksetta suomalainen henkirikoksesta epäilty on 15-64-vuotias.
• Suomessa on 3,5 miljoonaa 15-64-vuotiasta henkilöä.
• Kaikista suomalaisista 15-64-vuotiaista epäillään noin 120 henkilöä vuosittain henkirikoksesta. Tämä vastaa 0,034 promillea kaikista ikäryhmään kuuluvista.

Laskekaa siitä, mikä on tilanne. Rautalankaversio: luvallisen aseen omistajat ovat keskimäärin kunniallisempia kansalaisia kuin ne, joilla aseita ei ole.

Ne miljoonat, jotka luvallisten aseiden poiskeräämiseen menisi, voisi käyttää aivan hyvin esimerkiksi kouluterveydenhuoltoon. Samalla tulisi lisää työpaikkoja. Win-win.

Mutta ei. Me elämmä hoplofobisessa yhteiskunnassa. Aseenomistajat ovat sekopäitä.

Mainokset

Miten helvetissä Suomesta löytyy vieläkin näitä sataprosenttisesti terveitä urpoja, jotka ovat sitä mieltä, että he voivat päättää, kuka ansaitsee kuolla ja kuka ei?

Tarkoitan siis näitä kaikkien surmien jälkeen ilmestyviä herranterttuja, jotka kaikessa ihmisrakkaudessaan, hyvyydessään ja pyhyydessään huutavat jotain kahta seuraavaa esimerkkiä vastaavaa:
”Toivottavasti se kusipää jää henkiin ja sit voidaan kiduttaa se kuoliaaks! Jee!”
”Ei noin kaunis ihminen olisi ansainnut kuolla!”

Ensimmäisestähän jokainen, jonka äo on vähintään 15, näkee ristiriidan. Kumpi onkaan sitten parempi – joku, joka (suhteellisen nopeasti) ottaa jonkun aseella hengiltä, vai se, joka kiduttaa jonkun hengiltä? Niin – kumpi? Sanokaa, että jälkimmäinen, ja kidutan teidät hengiltä. Tähän silmääiskevä hymiö.

Toinen esimerkki taas edustaa niin kieroutunutta ajatusmaailmaa että itseänikin pelottaa. Millä helvetin perusteella pärstäkerroin määrittää, kuka saa elää ja kuka ei? Vanha sanonta kuuluu, että kauneus on katsojan silmässä, ja se pitää paikkansa. Ne henkilöt, joita minä pidän viehättävinä, voivat joidenkin mielestä olla ruminta, mitä tämä maa päällään kantaa. Se on ihan okei, koska niin kuuluukin olla.

Vihan tunteet ovat aivan normaaleja, varsinkin, jos joku tuttava on kohdannut kuolemansa toisen käden kautta. Se ei kuitenkaan ole normaalia, että uhkaillaan väkivallalla.

Tämän väkivallan perustelu sanomalla ”Mutku toi alotti!11!!” tai jotain vastaavaa ei toimi. Äiti sanoi varmasti kaikille lapsena, että se on typerämpi, joka jatkaa, ei se, joka aloitti.

Mikäli joku on kokenut oikeudekseen ottaa toisen elämän, vajoaa tämä herranterttumme itse samalle tasolle noiden uhkauksiensa kanssa.

Joo joo, harva niistä on aivan tosissaan heitetty, onneksi.

Kaiken lisäksi suuri osa näistä tuomitsevista herrantertuista ei tiedä esimerkiksi psykologiasta yhtikäs mitään, ja se, että surman syyksi mainitaan mm. sairaus ja todellisuudentajun vääristymä, ei kelpaa. Se on pahuutta, äärimmäistä pahuutta ja kaikki on totta kai aina niin äärimmäisen tarkoituksellista ja selkeää ja arghperkele.

Yksikään ihminen ei ole täysin hyvä eikä täysin paha. Mikäli joku muuta väittää, kyseessä on ongelmainen henkilö. Jo nelivuotiaan pitäisi pystyä pitämään sekä vanhempiaan että itseään hyvänä ja pahana, ei jompanakumpana. Totta kai sekä pahuus että hyvyys ovat kulttuurista riippuvia, mutta minkä tahansa kulttuurin silmin kuka tahansa on tehnyt sekä hyviä että pahoja asioita.

Hieman menen harhapoluille. Ei se haittaa. Minua vituttaa. Moi.

(Ai niin, kirjoittelen piakkoin konformisteista ja nonkonformisteista, Halla-ahosta, Illmanista, Khodr Chebabista, vauvakuvista IRC-Galleriassa, pedofiliasta ja niin edelleen. Jos jaksan.)

Alkuperäinen, tiistaina 19. toukokuuta ylläpidolle lähettämäni sähköposti kuului seuraavasti:

19.05.2009 09:40 <Ylläpito> Yhteisö Zero Hour on poistettu IRC-Galleriasta. Syy: Jos yhteisö on kerran ylläpidon toimesta poistettu, sitä ei saa perustaa uudelleen

Ongelma vain on siinä, että minun tietooni ei ole tullut, että  IRC-Galleriassa olisi ollut Zero Hour -yhteisöä. Zero Hour: Massacre At Columbine High on täysin eri asia.

Miksi? Simppeliä psykologiaa. Samasta syystä kun Koulusurmat-yhteisön sijaan kannattaa perustaa yhteisö nimeltä Nuorten psykologinen pahoinvointi, on Zero Hour -yhteisö parempi kuin Zero Hour: Massacre At Columbine High. Mikä se syy sitten on? Se, että NPP ei ahdista, koska siinä ei mainita mitään koulusta tai surmaamisesta. ZH ei ahdista, koska siinä ei mainita mitään Columbinesta tai lahtaamisesta. (Puhun nyt yhteisön nimestä.)

Kun massacre- ja Columbine-sanat jättää mainitsematta yhteisön nimessä, se saa hienoisen, hmm, inside-leiman. Se, joka ei ko. pätkää tiedä, ei tiedä sitä sen jälkeenkään, kun on bongannut ko. yhteisön. Jos isot pahat m- ja c-sanat olisivat mukana, kaikilla olisi tiedossa että se on jotain hullua räiskintää hyi angst ahdistus.
Voisin esimerkiksi perustaa Rebvodlution-yhteisön, eikä sitä poistettaisi. Miksi? Koska se ei ahdistaisi ketään koska ihmiset eivät tiedä mistä on kyse, jos eivät ole tutustuneet Columbineen. Tietävätkö he Zero Hour -sanat nähdessään, mistä on kyse? EIVÄT, jos eivät tunne dokumenttia. Ja jos Columbineen on tutustuttu ja/tai dokumentti katsottu, vahinko on tapahtunut jo.

Ylläpidolla ei myöskään ollut perusteluita poistaa alkuperäistä, Zero Hour: Massacre At Columbine High -yhteisöä.

”Muistathan, että yhteisöjä ei ole tarkoitettu toisten ihmisten haukkumiseen. Yhteisön nimen tulee olla Suomen lain ja hyvien tapojen mukainen.

Yhteisö ei saa olla:
* Väkivaltaan yllyttävä
* Rasistinen
* Huumemyönteinen
* Loukkaava
* Uhkaava”

Haukkuiko se toisia ihmisiä? Ei. Oliko se Suomen lain vastainen? Tietääkseni koulusurmakiinnostusta ei ole kriminalisoitu. Hyvien tapojen vastainen? Hyvät tavat tuskin kieltävät kiinnostusta. Yllyttikö se väkivaltaan? Ei yhtään enempää kuin WWII-dokumentitkaan. Oliko se rasistinen? Ei. Huumemyönteinen? Ei. Loukkaava? Ei. Uhkaava? Ei.

Suurin syy alkuperäisen yhteisön poistamiseen lieni eräs henkilö nimeltä Matti Juhani Saari. Masahan kuului Zero Hour: Massacre At Columbine High -yhteisöön ja se, totta kai, riittää syyksi yhteisön poistamiseen, varsinkin, jos kyseessä on pienehkö yhteisö.

Mitä meille jää käteen? Yhteisö poistetaan, vaikka säännöistä ei löydy poistamiselle perusteluita. Ainoa syy on se, että Matti Saari kuului ko. yhteisöön, ja sehän nyt on täysin absurdi syy poistaa yhteisö. Sitten samalle dokumentille perustetaan yhteisö uudelleen, tällä kertaa jätetään ahdistavat massacret ja columbinet mainitsematta.
Se ei hauku, on lakien ja hyvien tapojen mukainen, ei yllytä väkivaltaan, ei ole rasistinen, ei huumemyönteinen, ei loukkaava, eikä liioin uhkaava. Se ei myöskään ole sama yhteisö uudelleen. Pointti on sama, yhteisö ei. I wanna fuck you like an animal on eri juttu kuin I wanna fuck you. Pointti sama, juttu eri.

Kiitos ja hei.

Niina xxxx

Vastaus, joka saapui maanantaina 25. toukokuuta, kuului seuraavasti:

Hei!

Sääntöjen mukaan epäselvissä tapauksissa ylläpidon kanta ratkaisee. Koska tällaiset yhteisöt ovat rajatapauksia ja aiheuttavat paljon ahdistusta muille käyttäjille, olemme päättäneet linjaukseksi poistaa tällaiset yhteisöt.

Ystävällisin terveisin

Mikaela

Voi Mikaela… kun tuo ei ole mitenkään epäselvä tapaus. On täysin selvää, että Zero Hour -yhteisö on poistettu perusteetta.

Kätevästi väistetty kaikki argumentit ja lopulta täräytetty pöytään Hitler-korttia vastaava ylläpito-kortti. Mikaelan vastaushan voidaan kääntää ”Meillä ei ole kunnollisia perusteita mutku me ollaan ylläpito ja tää on niinku meidän hiekkalaatikko ja sit tääl ois niinku meidän säännöt.”

Ja jotta kukaan ei väitä, että tämän julkaistessani rikon lakia – laki sanoo, että mikäli viesti on tarkoitettu minulle, voin sillä tehdä mitä tahdon niin kauan kuin en syyllisty kunnianloukkaukseen tai yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen. Ja sitähän nyt ei tässä tapahdu…

Olen viime aikoina lukenut erästä koulusurmiin liittyvää kirjaa ja ärsyyntynyt eräästä ilmiöstä.

Nimittäin siitä, kuinka helvetin paljon hallitusta on kritisoitu. Matti Vanhanen on haukuttu, Anne Holmlund on haukuttu, Tarja Halonen on haukuttu ja niin edelleen. Kukaan ei osaa mitään ja kaikki on heidän syytään, jumalauta! Kaikki pitäis kerralla erottaa…

Tai sitten ei.

Kuinka moni syytöksiä huutava on oikeasti ajatellut asiaa realistisesti? Tuskin kovin moni.

On äärettömän helppo huutaa, kuinka Tarja Halosen olisi pitänyt syöksyä Jokelaan tai Kauhajoelle ja suojella omalla kehollaan ihmisiä luodeilta tai Matti Vanhasen käyttää maagisia erikoiskykyjään ja herättää uhrit henkiin tai Anne Holmlundin olisi pitänyt ennustaa Kauhajoen ammuskelu ja rääkäistä että ette sitten anna, perkeleet, miehelle nimeltä Matti Saari lupaa aseen hankintaan, mutta käytäntö on toinen. On helppo huutaa, että kaikilta sektoreilta pitäisi siirtää rahaa nuorten mielenterveystyöhön tai että Suomi tarvitsee vahvan johtajan, mutta käytäntö on toinen.

Ei, minä en odottanutkaan, että Suomella olisi ollut sataprosenttisen valmis toimintakaavio liittyen siihen, mitä täytyy tehdä, jos joku ammuskelee koulussaan. Tilanne on kuitenkin täysin erilainen kuin esimerkiksi kotien piiritystilanteet.
Suomessa ei ole valmistauduttu kaikenlaisiin tilanteisiin, koska ei ole ollut tarvetta. Minkähänlaiset toimintasuunnitelmat Suomessa on, sanotaan, avaruusolioiden hyökkäyksen varalta? Jos ne hyökkäävät, eikä toimintasuunnitelmaa ole, Karhu-ryhmä kutsutaan paikalle husaamaan ja sitten ihmiset pääsevät huutamaan, että olisi pitänyt varautua ja hankkia etukäteen ties mitä juttuja ja varata rahaa tällaisen tapauksen varalle ja niin edelleen.

Ei Suomella ole ollut tarvetta rakentaa valmista toimintasuunnitelmaa odottamattoman tapauksen varalle. Kaikkeen varautuminen on paranoidia eikä suinkaan millään tavalla fiksua. Se syö rahaa ja voimavaroja, ja

Ja se syyttely, kuinka Jokelaa ei olisi saanut pitää yksittäistapauksena, on äärimmäisen naiivia ja mustavalkoista. Mitä Jokelan jälkeen olisi pitänyt tehdä? Olisiko pitänyt alkaa kiljua että joka toinen 15 – 25 -vuotias koulua käyvä on potentiaalinen ammuskelija ja asettaa luotiliivit pakollisiksi jokaiselle koulua käyvälle, koska ”koskaan ei tiedä, kuka ampuu ja koska blaablaa”?
Kyllä, Jokelan jälkeen osattiin varautua vastaaviin tapauksiin ja mietittiin, että jos toisenkin kerran tapahtuu ja niin edelleen, mutta olisi ollut aivan turhaa pelon ilmapiirin nostattamista lähteä huutamaan, että kyllä se toinen sieltä vielä tulee.

Liiallinen tunteella suhtautuminen paistaa läpi lähes kaikista kommenteista. Kyllä, koulusurmat nostattavat tunteita, mutta jos olisi tarkoitus lähteä etsimään jonkinlaista keinoa ehkäistä niitä, täytyy suuret tunteet laittaa syrjään ja tajuta se tosiasia, että kaikkea ei ole resursseja tehdä. Niin kamalaa kuin se onkin, tällä hetkellä, laman kynnyksellä ja niin edelleen, ei ole varaa tuutata miljardeja mihinkään suuntaan.

Hyväksykää tosiasiat ja lopettakaa se saatanan ulina.